Saturday, September 23, 2023

Flashback

16. kesäkuuta 1995 - Messilän juhannus, Lahti. The Offspring heitti lavalta löylyä niin kovin että yleisö oli ihan liekeissä. Konsertti keskeytettiin ja lavalta palokunta viilensi yleisöä paloletkulla. Eikä se ollut mikään puutarhaletku vaan lähinnä vesitykki. Jengin oli pakko mennä taaksepäin vedenpaineen johdosta. Bryan "Dexter" Holland totesi yleisölle ettei keikka enää jatkuisi ellei yleisö rauhoituisi. Lavan eteen pyörtyneet kannettiin pois ja keikka jatkui hivenen rauhallisimmissa tunnelmissa. 

Tämän viikoisessa biisissä on karut lyriikat, kertoo kouluammuskeluista ja jengiväkivallasta. Ikävä kyllä edelleen ajankohtainen kpl. Kandee lukea lyriikat samalla kun kuuntelee. Ei tätä(kään) varmasti oikein kuule jossei lue lyriikoita. Paitsi jos enkku on eka kieli niin ehkä sitten. Tosin on siinä ainakin kolme sanaa  amerikan slangia, nei välttis tule oikein ymmärretyksi vaikka lyriikat lukisikin. Strappin`= aseistautua. Colors = jengivärit. Score = saada pesää/hankkia huumeita/koetulos tai 34 muuta asiaa jotka sanakirjani tietää. Siitä voi valkata, itse veikkaan tota koetulosta.

Itselle tämä on ysärin paras bändi jossois pakko valita. Mulla oli 3 (tai 4) levyään ja ne puhki kuuntelin. Pari bändipaitaakin oli, nekin kulutin puhki. Toisen selässä luki isolla stupid dumpass goddamn motherfucker. Just mun näkönen paita. Eniveis, Neo-/Skeitti-Punkkia ysäriltä, olkaa hyvä.



You gotta keep 'em separated

Like the latest fashion
Like a spreading disease
The kids are strappin' on their way to the classroom
Getting weapons with the greatest of ease
The gangs stake out their own campus locale
And if they catch you slippin' then it's all over pal
If one guy's colors and the other's don't mix
They're gonna bash it up, bash it up, bash it up, bash it up

Hey, man, you talkin' back to me?
Take him out (you gotta keep 'em separated)
Hey, man, you disrespecting me?
Take him out (you gotta keep 'em separated)
Hey, they don't pay no mind
If you're under 18 you won't be doing any time
Hey, come out and play

By the time you hear the siren
It's already too late
One goes to the morgue and the other to jail
One guy's wasted and the other's a waste
It goes down the same as the thousand before
No one's getting smarter, no one's learning the score
Your never-ending spree of death and violence and hate
Is gonna tie your own rope, tie your own rope, tie your own...

Hey, man, you disrespecting me?
Take him out (you gotta keep 'em separated
Hey, man, you talkin' back to me?
Take him out (you gotta keep 'em separated)
Hey, they don't pay no mind
If you're under 18 you won't be doing any time
Hey, come out and play

It goes down the same as the thousand before
No one's getting smarter, no one's learning the score
Your never-ending spree of death and violence and hate
Is gonna tie your own rope, tie your own rope, tie your own...

Hey, man, you talking back to me?
Take him out (you gotta keep 'em separated)
Hey, man, you disrespecting me?
Take him out (you gotta keep 'em separated)
Hey, they don't pay no mind
If you're under 18 you won't be doing any time
Hey, come out and play

8 comments:

  1. Onpahan ollut keikka!

    Ajattelin, että tämä biisi olisi ihan tuntematon minulle, mutta ehei, muistan tämän kyllä. Karut sanat, valitettavasti edelleen totta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi en ollut niin lähellä, säilyin kastumiselta. Olihan siinä katastrofi aika lähellä. Jengiä on kuitenkin kuollut joskus kun etummaiset litistyvät takimmaisten paineen alla. Nyt selvittiin pelkillä pyörtymisillä.

      Joo, heillä oli monta tykkihittiä aikanaan. Kyseinen plätty myi moninkertaisesti platinaa Jenkeissä. Muu planeetta sit vielä siihen päälle. Ei ainakaan rassun takia tarvi enää ikinä tehdä töitä jossei haluu. Päälle vielä rojaltit jotka kilahtaa tilille joka vuosi. 💲

      Delete
  2. Tätä musiikkia on tullut kuunneltua, koska pojat soittivat sitä kun asuivat kotona. Voin sanoa että kaikkeen tottuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. 😄 Eka on minsa on pahinta hirressäkin. Sitten siihen tottuu.

      Delete
  3. Kelpo biisi surullisesta sisällöstään huolimatta. Kokemus tuo konsertti ja varmasti hieman häkellyttävä. Onneksi palokunta tuli väliin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä. Jengi oli ihan liekeissä. Se oli bändin suurinta kulta-aikaa ja juntit kovasti diggaili kun Härmään saapuivat. Lähti vähän lapasesta vois sanoa.

      Delete
  4. Anonymous02:23

    Ei tästä Messilän keikasta kuvia olisi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää oli (-95 eli) ennen kännykkäkameroiden aikaa. Varmasti kuvia jostain löytyy mutten osaa sanoa mistä. Googlaamalla löytyy ainakin kirjoituksia aiheesta.

      Delete

I love your comments and will respond to everyone. I moderate comments.